Nuorten työllistymisseteli haettavissa

PIKES-yrityspalvelut yhteistyötä

Nuorten työllistymisseteli sopimusten tekeminen Pohjois-Karjalassa on käynnistynyt. Työllistymissetelillä maksetaan 50 prosenttia palkkakustannuksista työnantajalle, joka palkkaa pohjoiskarjalaisen työttömän nuoren vähintään puoli vuotta kestävään työsuhteeseen.

Työllistymissetelillä voi palkata alle 30-vuotiaan työttömän työnhakijan, joka on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta, tai joka on suorittanut vain peruskoulun oppimäärän ja ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta. Palkattavan henkilön kotikunnan tulee olla Pohjois-Karjalassa, mutta työpaikka voi sijaita muuallakin.

Työsuhde voi olla vakituinen tai määräaikainen, mutta kuitenkin vähintään 6 kuukautta. Työajan tulee olla vähintään 25 tuntia viikossa tai osatyökykyisellä vähintään 18 tuntia viikossa, ja palkan on oltava työehtosopimuksen tai alan tavanomaisen palkkauksen mukainen.

Tukea myönnetään työnantajalle 50 % nuoren palkkakustannuksista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa ja yhteensä enintään 9 000 euroa yhtä työllistettävää henkilöä kohden. Samaan työsuhteeseen ei voi saada samanaikaisesti muita työllistämisen tukia.

Seteliin on myönnetty Pohjois-Karjalan työllisyysalueelle 1.022.000 euroa. Seteliin oikeuttavan työsuhteen viimeinen päivä on 30.6.2027. Tämän jälkeen setelipalkkiota ei voida maksaa. Kysymyksessä ei siis ole vain tähän vuoteen rajoittuva rahoitusmuoto.

Luotsi Pohjois-Karjalalle voi antaa tiedon mahdollista työpaikasta, johon voimme etsiä seteliehdot täyttävää nuorta. Paikkatiedon voi lähettää meille tyonantajat.luotsi@joensuu.fi sähköpostiosoitteeseen. Mikäli yrityksellä on tiedossa nuori, on tärkeää, että nuori ottaa yhteyttä omaan asiakasvastaavaansa ja tieto oikeudesta seteliin on kirjattu nuoren työllistymissuunnitelmaan.

Marjatta Rummukainen
palvelupäällikkö, työnantajapalvelut
puh. 050 4780 795

marjatta.rummukainen@joensuu.fi

Luotsi Pohjois-Karjala 
luotsipohjoiskarjala.fi(avautuu uudessa välilehdessä) 
tyomarkkinatori.fi(avautuu uudessa välilehdessä)