Katja Saukkonen

Nuorten yrittäjyysvalmentaja

Työskentelen PIKESillä Nuorten yrittäjyysvalmentajana, Nuorten yrittäjyyspolku -hankkeen vetäjänä. Hankkeen tavoitteena on tavoittaa alueen nuoret, vahvistaa nuorten yrittäjämäistä asennetta ja työelämätaitoja, lisätä yrittäjyystietoutta ja tukea nuoria omalla yrittäjyyspolulla. Lopuksi laaditaan yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa Juukaan ja Nurmekseen yrittäjyyskasvatusstrategia. Merkityksellisenä osana hanketta on nuorten osallistaminen toimien ja viestinnän suunnitteluun sekä toteuttamiseen.

Koulutukseltani olen Medianomi (AMK) ja sisällytin tutkintooni moniammatilliset yrittäjyysopinnot. Opintojen ohella osa-aikaisena yrittäjänä toimimisen ja valmistumisen jälkeen olen työskennellyt markkinoinnin, koordinoinnin ja nuorten parissa. Markkinoinnissa työskentelin projektinhallinnan ja sisällöntuoton tehtävissä Välleen Oy:llä. Nuorten ohjaamisen, yrittäjyyskasvatuksen, sekä operatiivisten tehtävien parissa työskentelin kyläkoordinaattorina Nuorten NYT ry:llä. Työskentelin ennen nykyistä tehtävää myös erityisen tuen tarpeen lasten ohjaajana.

Työkokemukseni tarjoaa hyvän pohjan tehtävälle ja onkin ohjannut vähän salakavalasti kohti sitä. Nuorten parissa tehtävä työ on minulle merkityksellistä. Se luo pohjaa tulevaisuudelle ja mahdollistaa alueen elinvoimaisuutta. Uudet näkemykset, tavat ja kehityksen myötä muuttuvat alat ja tärkeimpänä rohkeus kokeilla ovat tärkeässä roolissa tulevaisuuden näkymää. Uskon, että nuorilta löytyy ajatuksia näihin kaikkiin.

Omassa arjessa vietän aikaa läheisteni seurassa, harrastan erilaisia käsitöitä ja ulkoilen koiran kanssa. Olen luonteeltani lähestyttävä innostuja ja elämyksistä täysillä nauttija.