Uutta matkailupalvelua Juukaan – Samoilu Oy tuo välinevuokrausta ja luontoelämyksiä 

PIKES matkailu, kuvassa maisema Pielisellä

Vuoden alusta Juuassa on aloittanut sivutoimisena yrittäjänä Hannu Räty, jonka yritys Samoilu Oy tarjoaa virkistyspalveluita paikallisille, matkailijoille ja alueella vieraileville ryhmille. Toiminnan alkuvaiheessa palvelut painottuvat välinevuokraukseen, mutta tulevaisuudessa suunnitelmissa on laajentaa tarjontaa myös opastettuihin retkiin ja ryhmäpalveluihin. 

Kesäkaudelle Samoilu Oy:lle on tulossa vuokralle kajakkeja, kanootteja ja soutuveneitä. Tavoitteena on helpottaa vesille lähtemistä niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoillekin. 

– Juuassa ja lähialueilla on hienot puitteet luonnossa liikkumiseen. Moni haluaisi kokeilla esimerkiksi melontaa tai lähteä vesille, mutta omia välineitä ei välttämättä ole. Siihen tarpeeseen haluan vastata, Hannu Räty kertoo.

Yritysideaa suunniteltiin yhdessä 

Yritystoiminnan käynnistämistä valmisteltiin yhdessä PIKESin yritysneuvonnan kanssa. Hannun kanssa käytiin läpi liiketoiminnan suunnitelmia, laskelmia sekä rahoitusmahdollisuuksia. Samoilu Oy:lle haettiin investointitukea sekä osa-aikaisen yrittäjän tukea Vaara-Karjalan Leaderiltä. 

Räty kertoo, että ulkopuolinen sparraus toi varmuutta yrityksen alkuvaiheen päätöksiin. 

– Avusta oli todella paljon hyötyä. Kun ideaa käytiin yhdessä läpi, asiat selkiytyivät ja sain varmuutta siihen, että suunnitelma on realistinen. Tukien hakeminen olisi ollut yksin huomattavasti työläämpää, joten oli hienoa saada siihen asiantuntevaa apua, Räty sanoo.

Myönteinen tukipäätös on yrittäjälle tärkeä kannustin toiminnan käynnistämiseen. 

– Tuntuu hyvältä, että suunnitelmaan uskottiin. Myönnetty tuki mahdollistaa sen, että pääsen hankkimaan välineitä ja aloittamaan toiminnan järkevästi heti alusta lähtien. Se madaltaa kynnystä ottaa seuraava askel yrittäjänä, Räty kuvailee. 

Välineet helposti vuokralle kesän retkille 

Kesäkaudella Samoilu Oy:n vuokrattavia välineitä on tarkoitus sijoittaa helposti saavutettaviin paikkoihin, jotta niiden käyttöönotto olisi asiakkaille mahdollisimman sujuvaa. Tarkemmat vuokrauspaikat ja käytännöt täsmentyvät ennen kesäkautta. 

– Ajatuksena on tehdä vuokraamisesta mahdollisimman helppoa. Asiakas voi varata välineen etukäteen, ja sovimme noudosta tai käyttöpaikasta tilanteen mukaan. Tärkeää on, että kynnys lähteä luontoon ja vesille olisi mahdollisimman matala, Räty kertoo. 

Palvelu sopii sekä omatoimisille retkeilijöille että esimerkiksi mökkiläisille, matkailijoille ja pienille ryhmille, jotka haluavat viettää aikaa Juuan luonnossa.

Talvikaudella palveluja ryhmille ja luonnossa liikkujille 

Samoilu Oy:n toiminta ei rajoitu vain kesään. Talvikaudella yritys haluaa palvella luonnossa liikkujia vuokraamalla talviliikuntaan sopivia välinepaketteja, kuten liukulumikenkiä ja lumikenkiä.

Talvella asiakkuuksia on tarkoitus hakea erityisesti ryhmistä. Räty näkee mahdollisuuksia esimerkiksi yritysten virkistyspäivissä, yhdistysten retkissä ja matkailijaryhmien ohjelmapalveluissa. 

– Talvi tarjoaa Juuassa aivan omanlaisensa elämyksen. Luminen luonto, hiljaisuus ja rauhalliset reitit ovat asioita, joita moni arvostaa. Ryhmille voidaan tulevaisuudessa rakentaa valmiita kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät välineet, opastus ja yhdessä koettu luontoelämys, Räty sanoo. 

Myyntikokemus ja luonto-opinnot tukevat uutta suuntaa

Hannulla on pitkä kokemus myyntityöstä, ja nyt hän koki sopivaksi hetkeksi kokeilla jotain uutta. Tällä hetkellä yrittäjä hakee lisäoppia luonto-opastuksesta. Opinnot ovat loppusuoralla, ja niiden jälkeen yritystoimintaa on tarkoitus kehittää kohti päätoimista yrittäjyyttä. 

– Myyntityöstä on ollut paljon hyötyä, koska yrittäjyydessä pitää osata kuunnella asiakasta ja rakentaa palvelu sen mukaan. Luonto-opasopinnot tuovat siihen rinnalle sisältöä, turvallisuutta ja osaamista retkien suunnitteluun, Räty kertoo. 

Tulevaisuudessa välinevuokrauksen rinnalle on tarkoitus tuoda myös retkiopastuksia ja ryhmäpalveluja. Kaikkia suunnitelmia Räty ei kuitenkaan vielä paljasta. 

– Ideoita on paljon, mutta kaikkea ei kannata kertoa vielä etukäteen. Nyt lähdetään liikkeelle välinevuokrauksesta ja rakennetaan toimintaa askel kerrallaan. Tulevia palveluja ja ajankohtaisia kuulumisia kannattaa seurata Samoilu Oy:n verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista, Räty vinkkaa. 

Samoilu Oy tuo Juukaan uuden palvelun, joka vahvistaa alueen luontomatkailun mahdollisuuksia ja tarjoaa paikallisille, matkailijoille sekä yrityksille uusia tapoja kokea lähiluontoa ympäri vuoden. 

Hannun somekanavat: Samoilu Oy (@korpisamoilu) • Instagram-kuvat ja -videot (avautuu uudessa välilehdessä)

Juukalainen yrittäjä, Juho auttaa sinua yrittämisen eri vaiheissa