”Nurmeksessa toteutetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa uusi talvikyläkonsepti, johon yritysten/yhdistysten on mahdollista tulla tarjoamaan ja esittelemään omia tuotteitaan, palveluitaan, taidettaan tai esityksiään.
Talvikylä on koko perheelle suunnattu elämyskokonaisuus, joka koostuu Kalevanhovissa ja sen ympäristössä sijaitsevista aktiviteeteista, tapahtumista, myyjäisistä. Tarkoituksena on luoda matkailijoille ja paikallisille asukkaille koko perheen elämyskokonaisuus talven ihmemaailmassa! Talvikylään rakennetaan mm. lumilabyrintti, lumiliukumäki, luistinrata.
Lisäksi tiettyinä päivinä Kalevanhovissa järjestetään myyjäisiä. Myyjäiset ovat erityisesti tapahtumien aikaan, ja siellä voi olla myymässä/esittelemässä omia tuotteitaan tai palveluitaan omalla pöydällä. Tuotteet voivat olla esimerkiksi pakattuja leipomotuotteita tai käsitöitä, tai jotain muuta. Kalevanhovilla on valmiina pöytiä osallistujille. Osallistuminen on maksutonta.
Alla päivämäärät, jolloin Talvikyläkokonaisuudessa voi vielä tarjota palveluitaan:
Vko 50: Lauantai 14.12. (Mieskuoro Kalevanhovilla)
Vko 52: Keskiviikko 25.12. ja lauantai 28.12. (Joulu ja välipäivä)
Vko 7: Perjantai 14.2. ja lauantai 15.2 (Ystävänpäivän ajankohta)
Vko 9: Keskiviikko 26.2. ja lauantai 1.3. (Talvilomaviikko)
Vko 10: Keskiviikko 5.3. ja lauantai 8.3. (Talvilomaviikko ja Naistenpäivä)
PIKES Oy toimii Talvikylän koordinoivana tahona yhteistyössä PKOn ja Nurmeksen kaupungin kanssa.
Jos siis olet kiinnostunut tarjoamaan Talvikylään omia tuotteita, palveluita, erilaisia esityksiä tai jotain muuta, ole yhteydessä minuun. Talvikylään otetaan vastaan ilmoittautumisia koko talven ajan.”
Talvikyläterveisin Siru PIKESistä!