Yhdessä enemmän – yhteistyö vie matkailun kansainvälisille markkinoille
“Joukossa on voimaa!” ja “Missä yksi on hyvä, siinä kaksi on parempi” kiteyttävät yhteistyön merkityksen myös matkailualan kansainvälistämisessä. Yhdistämällä voimansa matkailualueet ja yritykset voivat jakaa osaamista, saavuttaa uusia markkinoita ja kehittää toimintaa tavalla, joka olisi yksin mahdotonta.
Pohjoinen Lakeland – matkailuyritysten kannattava kasvu ja matkailun kansainvälistäminen- ryhmähanke on tästä oiva esimerkki. Hankkeen päätoteuttajana on Lieksan Kehitys Oy ja Nurmeksen osahankkeesta vastaa Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES. Myös Joensuu on mukana omalla osahankkeellaan. Tavoitteena hankkeessa on käytännön toimenpiteillä parantaa yritysten valmiuksia kansainväliseen myyntiin, lisätä alueen näkyvyyttä ja kasvattaa alueen matkailukysyntää kohdemarkkinoilla Keski-Euroopassa.
Ryhmähanke on edistänyt Kolin ja Bomban matkailualueiden yhteistyötä entisestään, sillä vaikka hanketoteutukset ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, niin paljon toteutetaan myös yhdessä. Kun hanke on nyt ylittänyt jo vuosipäivänsä, onkin aika tarkastella, millaista matkailun yhteistyötä on tehty vuoden aikana ja millaisia yhteistyön mahdollisuuksia tulevaisuus tarjoaa.
Konkreettisia askeleita tänä vuonna
Vuoden 2024 keskeinen yhteistyön tavoite oli lisätä Kolin ja Bomban matkailualueiden kansainvälistä tunnettuutta ja tukea alueiden yritysten kansainvälistymisen polkuja. Kansainvälistä tunnettuutta pyrittiin lisäämään mm. yhteisillä matkanjärjestäjävierailuilla. Matkanjärjestäjiä saapui alueelle muun muassa Saksasta, Hollannista, Virosta ja Italiasta. Vierailut loivat suoria kontakteja matkailuyritysten ja kansainvälisten toimijoiden välille sekä mahdollistivat pitkäaikaisten kumppanuuksien rakentamisen.
Lisäksi syksyllä 2024 käynnistettiin kaikille hankkeessa mukana oleville yrityksille avoimia työpajoja, joiden tarkoituksena oli tukea yritysten kansainvälistymispolkua, verkostoitumista ja käynnistää kiertomatkatuotteiden suunnitteluprosessi. Työpajoja jatketaan vuonna 2025 mm. digitaalisen markkinoinnin ja kansainvälisten jakelukanavien teemoilla.
Siru Hirvonen ja Minna Heikkinen 2024 Matkamessuilla. Bomban matkailualue osallistuu Matkamessuille myös tammikuussa 2025.
Suunnitelmia ensi vuodelle
Vuonna 2025 Pohjoinen Lakeland – hankkeen tavoitteena on edelleen kehittää palveluja ja lisätä näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla. Samalla jatkuu yritysten kansainvälistymispolkujen tukeminen työpajojen lisäksi messuosallistumisilla ja kansainvälisillä myyntikiertueilla.
Tammikuussa Kolin ja Bomban matkailualueet tulevat osallistumaan Helsingin messukeskuksessa järjestettäville matkamessuille Pohjois-Karjalan Osuuskaupan kanssa yhteisesti jaetulla esittelypisteellä. Mukaan esittelemään aluetta on pyydetty paikallisia yrityksiä. Matkamessujen jälkeen hanke järjestää matkanjärjestäjille suunnatun vierailun, jossa esitellään talviajan palveluita ja nähtävyyksiä.
Hanke järjestää maaliskuussa yhteistyöllä myös opintomatkan maailman suurimpiin matkailualan tapahtumiin lukeutuvalle ITB Berlin -messuille. Messut tarjoavat yrityksille mahdollisuuden verkostoitua, tutustua alan kansainvälisiin trendeihin ja kehittää osaamistaan. Pohjoinen Lakeland – hanke lisäksi tulee toteuttamaan yhteistyöllä myyntikiertueen Saksan ja Itävallan markkinoille.
Vuonna 2024 tehdyt ja vuonna 2025 toteutuvat matkailun edistämisen yhteiset toimenpiteet rakentavat määrätietoisesti kansainvälistä vetovoimaa ja syventävät alueiden yhteistyötä. Näiden toimien avulla Kolin ja Bomban matkailualueet voivat tarjota matkailijoille entistä kattavampia elämyksiä sekä luoda pitkäaikaista kasvua ja kestävää menestystä matkailualalle.
Jutun kirjoitti kansainvälisen matkailun asiantuntija Hanne Nevalainen.