Kategoriat
Matkailu Yleinen

Itäisen Suomen matkailun kasvuohjelma

Palaa edelliselle sivulle

Itäisen Suomen matkailun kasvuohjelma vauhdittamaan kestävää matkailua

Valtioneuvosto on päättänyt jakaa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahaa yhteensä 3 000 000 euroa Visit Finlandin toteuttamaan Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmaan.

Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelma muodostuu Visit Finlandin sekä itäisen Suomen alueiden kestävää matkailua edistävistä hankkeista. Tällä AKKE-määrärahalla toteutettava Visit Finlandin hanke painottuu itäisen Suomen matkailun kansainväliseen myynninedistämiseen, markkinointiin ja kilpailukyvyn parantamiseen. Hankkeen panostukset keskittyvät kansainvälisen myyntipotentiaalin omaavista itäisen Suomen kärkiyrityksistä muodostuvan verkoston kanssa tehtävään työhön. Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelma painottuu Visit Finlandin vahvuuksiin kansainvälisen kasvun edistäjänä ja täydentää osaltaan alueellisten hankkeiden ja alueorganisaatioiden kansainvälisen kasvun ponnisteluja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Edellytyksenä Visit Finlandin hankkeen toteutumiselle on itäisen Suomen maakuntien sitoutuminen hankkeen onnistuneen toimeenpanon edellyttämiin alueellisiin toimiin. Kestävän matkailun kasvuohjelmassa sekä itäisen Suomen ohjelman valmistelussa ovat mukana Kymenlaakson-, Etelä-Karjalan-, Pohjois-Karjalan-, Etelä-Savon-, Pohjois-Savon sekä Kainuun maakuntaliitto.
Matkailuun panostamalla on mahdollista saada Itäisen Suomen alueelle uutta kilpailukykyä sekä vahvistaa sen veto- ja pitovoimaa niin asukkaille kuin investoinneille uusien työpaikkojen ja palveluiden myötä. Itäisessä Suomessa on tehty jo uusia matkailun avauksia ja potentiaalia markkinoiden laajentamiseen löytyy.

Panostukset ovat osa itäisen Suomen elinvoiman vahvistamista

Nyt tehtävät panostukset ovat osa hallituksen laajempia toimia itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseksi. Pääministeri Petteri Orpo asetti keväällä Pohjoisen ja Itäisen Suomen ohjelmien valmistelutyöryhmät ja neuvottelukunnat, joiden tehtävänä on laatia ehdotukset alueidensa toimenpideohjelmiksi vuoden 2024 loppuun mennessä.

Alueellisten ohjelmien tavoitteena on edistää pohjoisen ja itäisen Suomen mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä taloudellisen kasvun, alueellisen elinvoiman, investointien vauhdittamisen, osaamisen kehittämisen ja työvoiman saatavuuden näkökulmista.
Lisäksi ohjelmilla edistetään Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ja pyritään vahvistamaan turvallisuutta pohjoismaisessa -, EU-, ja NATO-yhteistyössä niin, että uusi geopolitiikka ja reittimme länteen otetaan huomioon.

Kaikki artikkelit